Muutto Keravalta, Sipoon vehreiden metsien laitamilta puidennimisistä kaduista muotoutuvaan kaupunginosaan Helsinkiin on sujunut pääasiassa erittäin hyvin. Helmillä ja Maisalla kokemus kapeista jalkakäytävistä, abulansseista, ratikoista, ja eriasteisista ruuhkautumisista tuo varmuutta. Mutta miten käy, kun maalla syntynyt ja kasvanut, hieman viritettyjen mopojen kaksitahtibensan katkua lukuunottamatta raitista ilmaa keuhkoihinsa hengittänyt ihka-aito maalaistollo tuodaan tänne?

Kuva: blog.philantech.com

No, WIP. Ensimmäisillä viikolla yksi ulkoilun pääasioista oli unohtua, kun heti aamutuimaan ihmiset olivat kokoontuneet sankoin joukoin tervehtimään Häntä. I-ha-naa! Siis kaikki vain häntä varten. Toki. Remmin toisessa haarassa Maisa kuunteli tienylityksen mahdollistavan merkkiäänen vaihtumista. Mutta kaikki tavallaan. Pikkuhiljaa pienillä vihjesanoilla ollaan päästy tilanteeseen, jossa jokaista vastaantulija ei ole tervehdittävä, vaan niistä on mahdollista mennä ohi. Jopa kaikki jalat maassa.

Muuton parhaisiin puoliin Maisan mielestä kuuluu ehdottomasti se, että unelmien oleskelupaikan ovet ovat jälleen auki. Ja tässä mallissa ei tarvitse edes  kauhoa kyljellään, vaan voi ryömiä.

Maisan maanpäällinen taivas on taas täällä.

Strömsö-tyyppistä puuhastelua on myös joutunut tuunaamaan kaupunkilaistumisen vaatimiin tarpeisiin. Terveisiä alakertaan.

Alkuvuoden tohinoissa Maisan turkin huolto on jäänyt melko minimaaliselle tasolle.  Eli sille ei ole tehty mitään.  Ja koska Maisalle ei ole rastoja suotu, on turkki päässyt auttamattomasti tumppuun taipeista ja mahan alta. Viimeaikaisten pakkaslukemien kanssa kilpaa on siis myös turkin sietokyky kirisitynyt. Ja tänään tunnelma ajautui kriisiin, johon oli vain yksi ratkaisu.

Leuka rintaan ja kohti uusia vastoinkäymisiä.

Äkkiä ny.

Loppukse jo?

Tuoksena kolmas kiepille kääriytyvä nelijalkainen ja äärimmäisen onnellinen omistaja.

Kaiken kaikkiaan sopeutuminen takaisin kaupunkilaiseen elämään on sujunut hyvin. Helmikin sen tietää.

Fengshui vaan teillekin.