Ansa starttasi elämänsä ensimmäisissä mölliagi-kisoissa maanantaina HAU Openissa. Tuomarina Esa Muotka. Tuloksien valossa meidän ei ehkä ole syytä juhlia ja hurrata, mutta kyllä se paikoitellen näytti jopa ihan agilityltä! Jännitys oli suurilta osin ehtinyt kadota siinä neljän tunnin odottelun aikana, joten rennosti lähdettiin liikkeelle. No, pidemmittä selittelyittä pistäkää popcornit mikroon ja katselkaa. Tässä on nouseva tähti, niin kuin mediän valkku on kannustavasti kirjoittanut videon oheen:
Tiukemmin olisi pitänyt ottaa 3-4 -esteet, puomille menossa etuilin liikaa, ja A:n alastulossa tein valssin juurikin siihen kohtaan, mitä mietin rataantutustumisessa, ettei kannata, koska siitä heitää Ansan seuraavan esteen taakse. Päätin kuitenkin kokeilla oliko tosiaan näin. Tässä rata HAU:n sivuilta:
Ei muuta kun seuraavaa Openia kohti, niin sillä sitä varmuutta sitten saadaan. Pahan tosta teki juurikin noitten kunniakierrosten pelossa se, ettei päässyt lämmittelemään useamman esteen kanssa, ja purkamaan pahinta rallatteluintoa. Ansa myös ottaa aika lailla etäisyyttä musta, mikä pitää ottaa omassa ohjauksessa paremmin huomioon. Ja huomaako, että siinä menee pikku vauva radalla kun kuuntelee tota mun ääntä. Voi kiasus.
Mutta hei, tsiikatkaa näitä tuloksia, ei me huonolla luokalla olla oltu olleskaan! Tulokset Paljon onnea Jade, Sanna ja Jaana!
Maisa starttasi myös samoissa saboissa. Kisa oli samalla 3-luokkalaisille virallinen, joten päästiin ihan SM-seurassa starttaamaan. Tässä rata:
Maisan matka katkesi kuitenkin ikävästi viidenteen esteeseen. Kurvi meni pitkäksi, mutta Maisa päätti kuitenkin yrittää vielä korjata tilannetta, ja rysäytti suoraan renkaan välistä niin, että kuului kiljaisu ja sitä seurasi klenkkaus. Meni kuitenkin viellä seuraavaan putkeen, mutta kääntyi takaisin kun pysähdyin. Poistuttiin suorilta radalta. Klenkkasi vähän aikaa, mutta käveli jo kuitenkin pian kunnolla. Katsellaan muutama päivä rauhallisesti, ja varmaan kuitenkin startataan lauantaina. Täytyy seurailla tarkemmin. Reikä päässä kun on niin ei sille voi mitään. Muutaman koirakon jälkeen Maisa jo riehui ja huusi takaisin radalle. Siinä istuskellessa annoin Maisalle luvan hypätä syliin, ja voi veikkoset, että se sitten tosiaan hyppäsikin! Täräytti päällänsä mua suoraan kaulaan niin, että tätä kirjoittaessakin nieleminen sattuu vielä.
Ansa selvisi maanantaista vammoitta.
Kommentit