On ollut mukavaa lukea monien tuttujen ja tuntemattomienkin blogeista tunnelmia kuluneesta vuodesta, sekä suunnitelmista ja tavoitteista tulevalle. Aloin miettiä meidän kulunutta vuotta, ja päätin myös kirjoittaa siitä vähän muistiin, ja asettaa myös ne rimat.

Aloitetaan nuorimmasta. Ansapansa, jaahas. Anselmi siis jäi syntymäkotiinsa Helmin ja Maisan iloksi. Ja riesaksi. Helmillä meni kauan, että se hyväksyi uuden jäsenen laumaansa, mutta lopulta antoi tiukkapipokin periksi, ja nyt voi maata sohvalla läjässä kaikessa rauhassa. Helmin asemaahan ei mikään hetkauta, ja vielä ei ole edes yritystä tähän suuntaan näkynyt. Ansa osaa ja osasi olla kaikessa pennun suloisuudessaan maailman raivostuttavin kakara. Silloin kun on koirankieltä opeteltu, niin Ansa ei ole ollut paikalla. Se ei ymmärrä sitä tosi seikkaa, että kaikki maailman koirat ja ihmiset eivät pidä häntä yhtä vastustamattomana kuin hän itse. Merkillistä. Mutta edelleen, nyt 10-kuukautisena, se yrittää kaikkensa, rasittavuuteen saakka. Pitkään olen jo odottanut sitä hetkeä, että jompi kumpi kakaralle kertoo, onko sallittua roikkua kaulassa ja läpsiä naamaan, vaikka sen kuinka maassa kiemurrelen tekisi. Helmiltä lähtee aina hymyilevä vastalause, mikä ei ilmeisestikään ole tarpeeksi voimakas, jotta Ansa ymmärtäisi yskän. Maisa-nössykkä saattaa sanoa kovastikin, jonka jälkeen pyytää heti anteeksi, että en mää oikeesti tarkottanu, ollaan vaan kavereita. Nössö. Naapurin Riku-chowchow joutuu välittömästi kaulaotteeseen rivitanssin tahdittamana, jos sattuu pihalla tulemaan vastaan. Vastaantulevat koirat, ihmiset ja linnut, kaikki pitää päästä moikkaamaan. Remmin toinen pää on harmillisen usei eri mieltä. Meillä ei siis vieläkään osata ohittaa... Kyllä se tästä. Mutta kaikesta huolimatta Ansan ylitsevuotava rakkaus kaikkea kohtaan on parasta, mitä Ansassa on. Se on ennakkoluuloton, rohkea, avoin ja ystävällinen. Ja nykyään jopa totteleekin.

Ansa on myös ollut rasittavin, huolta-aiheuttavin ja huvittavin koira, mitä olen koskaan tavannut. Ajattelin silloin kun Maisa oli pentu, että miten ikinä selviän tämän kanssa, joka pissaa ja kakkaa sisälle jatkuvasti, järsii kirjat, hyllynreunat ja jalkalistojen kulmat. Kuinka siitä voi saada omia hermoja menettämättä aikuisen ja jossain määrin järkevän koiran? Voi voi, mulla ei ollut silloin aavistustakaan, että maailmassa tulee olemaan koira nimeltä Ansa. Bedlingtoninterrieri. Viime vuoden aikana Ansa on tuhonnut toisen puolen TV-tasosta (Maisa aikoinaan toisen), ehkä viisi paria kenkiä, sohvan istuintyynyn, juomatölkin, x-määrän roskapusseja (koska opitaan?), kirjoja, kännykän, puolet kuusenkoristeista (ei kuusta!), levyllisen buranaa sekä tuubin trimmauskoneen teräöljyä. Plus että vahinkoja voi vieläkin tulla sisälle. Nämä asiat sisältyvät noihin kahteen ensimmäiseen adjektiiviin. Onneksi kaikesta ollaan selvitty säikähdyksellä.

Ansa on myös ahnein koira, mitä olen koskaan tavannut. Ajattelin alkuun, että kyllä se siitä hiipuu, se on bedlington, alkaa pitää huolta linjoistaan jossain vaiheessa. Juu ei. Yhä edelleen tehdään piruetti ilmassa, kun ruokakuppi on näköpiirissä. Nykyään lupaa osataan odottaa todella nätisti, ja jopa keskittyä edeltävään tehtävään, ennen kuin saa syödä.  Kaikkeen tähä kun yhdistetään vielä itsetietoisuus ja päättäväisyys, on meillä käsissäme varsinainen paketti. Ansa.

Ahneus ja uskomaton energialataus ovat tehneet Ansasta ihastuttavan harrastuskaverin. Se onkin päässyt heti 8-viikkoisena haistelemaan agility-kenttien tuoksua ja hulinaa, ja 15-viikkoisena päästiin Sannan penturyhmään reenaamaan. Hallitsematon elämänilo kentällä oli huvittavaa katseltavaa, ja aikaa myöten ollaan saatu se kanavoitua jopa hallittuihin suorituksiin. Aina silloin tällöin. Ansan kanssa on myös tokoiltu aivan vauvasta lähtien, ja neiti on osoittanut olevansa pätevä (myös) tässä laijissa. Se laittaa itsenä vaikka rusettiin nakinpalan tähden.

Nyt päästään siihen tavoitekohtaan. Agilityn puolella tavoitteena päästä tänä vuonna starttaamaan mölleissä. 18 kuukautta Ansalla tulee täyteen 11.8. mutta viralliset kisatavoitteet agissa siirtyvät ensi vuodelle. Meillä on kuitenkin vielä moni estekin kesken opettelun.

Tätä jännittää sanoa ääneen, mutta tokossa tavoite on startata alokkaassa tänä vuonna. Paljon on vielä reenattavaa, mutta uskon, että ollaan kisavalmiita kesällä. Tulos sieltä, niin Keravalla paistaa Naantalin aurinko.

Ansan energia on valloillaan myös näyttelykehissä, josta viime vuonna virallisista mittelöistä tuloksena on 2xEH. Tänä vuonna ei missimittelöitä jätetä, mutta ennen kuin kehään mennään uudestaan, niin harjoitellaan kävelemistä. Tavoitteena maks. 10cm ilmaa jalkojen alla, ja suunta pääasialliseti eteenpäin. Ja suurimmalta osin 50% jalkoja maassa.

***********

Sitten Maisan vuoro. Älkää pelätkö, en aio summata koko Maisan tähänastista elämää, pysytellään siinä viime vuodessa. Tammikussa kisattiin viimeisen kerran tokossa avoimessa luokassa, ja sieltä saatiin koulari TK2. Sitä seurasi piiiiitkä koetauko, koska voittajan liikkeet olivat aivan kesken, eikä kesän lämmössä kumpaakaan huvita kokeilla. Uusi ja hyvin jännittävä luokka korkattiin Forssassa syyskuun lopussa hyvällä 3-tuloksella. Kolmannesta kokeesta napattiin meidän ensimäinen VOI1-tulos, ja seuraavakin oli lähellä tulla Liedosta 15.11.. Mutta sitähän tämä ja seuraava luokka onkin; ykkönen on monesti tosi lähellä, pienestä kiinni. Voittajasta saaliina viime vuonna 1x1-tulos, 2x2-tulos ja 1x3-tulos, ja 3,5xhyvä mieli.

Tokon koetauolla päästiin kunnolla sisään agilityyn. Saatiin reenipaikka Sannan ryhmässä HSKH:lla, ja aloitettiin säännöllinen reenaaminen. Kesän aikana kehityttiin hurjasti kaikilla osa-alueilla, sekä koira että ohjaaja, ja niinpä sitä uskaltauduttiin myös starttaamaan ennen vuoden loppua. Ehdittiin ottaa viisi starttia, joista tuloksena 1x0 eli meidän ensimmäinen LUVA. Pieni pettymys koettiin mittausvaiheessa, kun Maisa mitattiin makseihin, mutta ohjaajan iloksi ei rimojen korkeus ole osoittautunut olevan ylivoimaista. Sinällään harmittaa noin pientä koiraa hyppyyttää noin korkeita, mutta koska raja menee aina jossain, niin hyväksyttävä se vain on.

Viime vuonna päästiin myös enemmän sisään PK-puolen lajeihin. Yksinään ollaan aiemmin peltojälkeä poljettu, mutta nyt päätin siirtyä metsään PK-jäljelle.  Käytiin Vesikoirat ry:n järjestämällä jälkileirillä, ja saatiin taas uutta potkua reenaamiseen. Maisa on aivan liekeissä metsässä, välillä ehkä liiankin, ja tuppaa vauhti kiihtymään turhan paljon. Esineitä ei olla vielä siirretty metsään, koska niiden ilmaisu ole vielä missään määrin varmaa. PK-lajeja päästiin laajentamaan myös kauan hingutulle haku-puolelle, kun agireenikaverimme Tepon omistaja vinkkasi vapaasta paikasta heidän ryhmässään Vantaan Palveluskoirayhdistyksen riveissä. Metsälajit ovat meidän molempien mieleen, ja Maisa innostui myös tästä heti lähtöönsä. Syksyn aikana opittiin molemmat paljon henkilöhaun saloja, ja huomattiin myös, miten vaikea ja haastava laji tämäkin on. Ja niin hauska.

Meidän tulevaa PK-uraa  varten käytiin myös toteamassa yhteiskuntakelpoisuus käyttäytymiskokeessa Orimattilassa marraskuussa, ja saatiin kotiintuomisiksi BH-pinssi. Jostain syystä tuotakin koetta tuli jännitettyä aivan hirveästi, mutta se meni paremmin kuin hyvin. Maisa oli aivan loistava.

Missipuolella Niinan ja Pallon kanssa suoritettu Peräkylän Pyllistys -kiertue tuotti tuloksena paitsi monta hauskaa reissua, myös  Maisan ensimmäisen sertin!

Ja sitten tähän vuoteen ja tavoitteisiin. Meillä on tammikuussa yksi varma tokokoepaikka, ja käydään kokeilemassa vielä voittajaa. Mikäli sieltä tulee ykkönen, voi olla vastustamaton kiusaus hakea koularia tästä luokasta, mutta mikäli ykköstä ei tule, siirrymme mitä todennäköisemmin seuraaviin haasteisiin. Silloin seuraa koetauko ja EVL-liikkeiden hiominen. Niin ja ne tavoitteet... EVL-1. Vähintään yksi ja mieluiten kolme. Kovat on tavoitteet, kun ottaa huomioon tarvittavan reenaamisen määrän ja pakollisen kesän kuumuden aiheuttavan tauon kokeissa. Mutta tavoite pitää. Katsotaan ensi vuonna tähän aikaan, miten ämmien kävi.

Agilityssä nousunolla kakkosista. Tietysti mieluiten kolme, mutta tavoite on yksi.

PK-puolella olisi hurjaa korkata koepuoli, mutta sitä en aseta tavoitteeksi. Reenaillaan tämä vuosi ja katsotaan ensi kesänä kokeita sillä silmällä. Tänä vuonna voisi käydä katsomoa kuluttamassa. Niissä kokeissa, kun se ylipäätään on mahdollista.

Ai niin tämä tärkein harrastus meinaa aina unohtua. Käydään missikisoissakin. Ihan täysillä ja tosissaan. Ainakin yhdessä.

*******

AIka siirtyä viimeiseen, mutta ei missään nimessä vähäisimpään. Vanhimpaan ja viisaimpaan, Helmi-Tellervoon. Helmin kanssa käytiin viime vuonna yhdessä näyttelyssä, erkkarissa elokuussa. Helmi on Erittäin Hyvä, ellei täydellinen. Helmi on kokonaisuutena aivan uskomaton koira. Se on kireä kuin viulun kieli, koska universumi on jostain syystä päättänyt että Helmi ei ole lajinsa ainoa edustaja. Uskomatonta ajattelemattomuutta. Mutta kiltimpää koiraa saa hakea. Puoli sanaa kuiskaten riittää, ja Helmi tietää mitä siltä toivotaan. Toivotaan, kunhan ei käsketä.

Helmi kuuluu vakioposseen kesällä reenikentillä, sen kanssa reenataan kaikkea, mikä siitä on kivaa, ja mikä sillä hetkellä sattuu huvittamaan. Yleensä agilityssä putkea, puomia ja A:ta, ja sama tosin päin. Kepit ja hypyt on sieltä jostain. Me mennään Helmin kanssa möllikisoihin heti, kun rata koostuu noista kolemsta esteestä. Ja voitetaan ne.

Tokossa mennään samalla mentaliteetilla. Silloin tehdään täysillä, kun Helmiä huvittaa. Ja silloin kun sitä huvittaa, se on etevä. Alokkaan liikkeet ovat kymmentä vaille valmiit, joten kyllä me vielä kokeeseen mennään. Ei ehkä tänä vuonna eikä seuraavana, mutta joskus. Uskotko, Hanna?

Helmin suosikkilajeihin kuuluu ehdottomasti juokseminen, mitä pyritään toteuttamaan myös tulevana kesänä niin paljon kuin mahdollista.

Tänä vuonna jatketaan samalla linjalla kun tähänkin asti. Vailla paineita, tavoitteena pitää hauskaa!