Käytiin eilen ensimmäistä kertaa Hyvinkäällä koirien uimahallissa vesikoiraseurassa. Ansa on henkisesti hyvin vahvasti vesikoira, ja pääsi mukaan polskimaan. Helmi on myös kova uimari, joten täytyy ehdottomasti mennä uudestaankin. Maisa hokasi hyvin nopeasti, että allas+vesi=uinti, mutta rampin hokaamisessa sillä meni jonkin aikaa, ja keskiverto kamikaze-hyppyjä tuli todistettua. Ja pari sukellusta. Mitäs Ansa? En ole ikinä nähnyt, että sillä voi keulia NOIN pahasti. Se huusi kurkku suorana muiden uintia ja pääsi pari kertaa kirmaamaan koko altaan ympäri. Siinä sydän kurkussa sitten otan pikku terrierin vauhdista kiinni, ja kerron että uimahallissa ei saa juosta. Niin on aina opetettu. Reilu 10 minuuttia siinä meni, ennen kuin Ansa sai kerättyä levinneet herneet samaan pussiin, ja mietti, että tuotahan voisi itsekin kokeilla. Laitoin Ansalle pelastusliivit päälle, kun ei tuo uimataito niin vakuuttavaa vielä ole. Ja siinä oli kahva, josta sitä sai kontrolloitua. Maisa meinasi edelleen, että reunalta mahalankku on paras vaihtoehto, mutta sai sen tennarilla rampillekin. Ansa onnistui myös muutamassa lenkissä tennarin perässä, joten kyllä se siitä. Puolen tunnin jälkeen oli kaksi väsynyttä koiraa, ja hyvin märkä omistaja. Tosin pois ei olisi kumpikaan meinannut millään lähteä, joten taidetaan tulla uudestaankin.

Muista uimareista tuli muutama kuva otettua, mutta omalta vuorolta ei jostain syystä niitä ole.

Sera ja Saaga teoriaosuudessa.

Välineet.

Joo, ok. Eli vesi ja pallo. I see.

Ja toteutus.

Nappi ei ole ihan vakuuttunut asiasta.

Epäuskoisena kotiin lähdössä.

Kiitos seurasta kaikille!